keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Marraskuu

Mukavaa keskiviikkoa ja marraskuun viimeistä päivää kaikille! ☺️ Täällä valmistaudutaan jo lomaan ja tulevaan jouluun suurella intohimolla. Ensimmäinen joululahja on jo viety eteenpäin ja tonttuilu sen kun jatkuu läpi joulukuun. Alkuviikolla keksin, millaisia joulukortteja tahdon tänä vuonna lähettää ja niitä aletaan askarrella seuraavan kahden viikon aikana, jotta ehtivät ajoissa matkaan. Muutoin elellään samanlaisessa jännityksessä kuin viimeksikin kirjoittaessani. Olen tosin ajatellut, että tämä on kaikkineen uusi mahdollisuus ja sen otan hymyillen vastaan!

Tällä viikolla teen viimeiset työvuorot ennen alkavaa lomaa. Olen innoissani, harmissani ja tunteiden vuoristorata on päättymätön. Innostus laittaa laskemaan jäljellä olevia työtunteja, kun taas harmitus pistää miettimään kulunutta kahta vuotta tuolla töissä. Silti, sekaisin tuntein, koen lomani olevan täysin ansaittu! Onhan joulu tulossa ja kulunut työvuosi on ollut todella rankka, joten tässä saakin hengähtää! 
Pidemmittä pohdinnoitta alan valmistautua työpäivään ja kerätä voimia koitoksiin! Samalla odotan, että saisin iloisen puhelun ja elämäni oravanpyörä saisi jatkoa. Niitä odotellessa ja tätä päivää eläessä. 

Ihanaa keskiviikkoa kaikille! ❤️
♥: Terhimaria

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Happy

Mittalusikallinen onnellista pohdintaa! Olen edelleen yhtä sekavassa tilanteessa kuin viimeksi, mutta muutokset ja rohkeat askeleet ovat vain lisänneet onnellisuuttani. Viimeisinä neljänä vapaapäivänä olen voittanut kahdesti arpajaisista, käynyt työhaastattelussa, löytänyt täydellisen kalenterin vuodelle 2017, nukkunut hyvin ja huonosti sekä tavannut tuntemattomia ihmisiä yhteisen harrastuksen ääreltä! Kokonaisuudessaan oma olotila on helpottuneen ja jännityksen sekaisissa tunnelmissa vaikka tässä on tapahtunut myös paljon iloisia asioita!
Elämä tuo mukanaan näiden ilojen lisäksi myös surua ja huolta. Olenkin viimeaikoina jättänyt kaiken huolen, murheen ja surun taka-alalle nauttien tästä hyvästä olosta. Elämän jatkuva keskeneräisyys on myös herättänyt ajattelemaan sitä kuinka tärkeää on nauttia juuri tästä hetkestä ja ympärillä olevista onnenpisaroista. ❤

Näiden ajatusten myötä, positiivisia ajatuksia jokaiselle!

♥: Terhimaria

lauantai 19. marraskuuta 2016

Changes

Ihanaa viikonloppua jokaiselle ruudun toisella puolella olijalle! Itse nautin neljän vapaan putkesta. ❤ Maanantaina alkava viikko on jälleen jännittävä kaikkine käänteinen ja toivottavasti tuo mukanaan suuria muutoksia. Elämässäni on vahvasti käynnissä muuttuva aikakausi, jolloin koko arki pistetään uuteen järjestykseen. Se, että mulla on jäljellä enää 9 työvuoroa tässä työssä, kertonee tarpeeksi tästä? Kyllä, olen vaihtamassa työpaikkaa ja arki mullistuu siinä samalla. Se myös selittänee uuden Tupperware-harrastuksen, koska tulevasta ei ole vielä mitään tietoa.
Aino-muru. ❤
Joulukuun vietän lomaillen ja tammikuussa toivon uusien tuulien jo puhaltavan. Kaikki tämä selittää myös ahdistuksen ja epävarmuuden, joita olen viime aikoina töitä kohtaan tuntenut. Enää mua ei kuitenkaan pelota tammikuu vaan odotan sitä innolla! Huomattuani, että asioilla on tapana järjestyä, olen alkanut odottaa tammikuuta innolla. Tämä uusi alku ei ole pahasta vaan hyvästä! Kliseisesti, vierivä kivi ei sammaloidu. Niin en tee minäkään. 😘 
Mutta lähestyvään jouluun (johon on 35 päivää)! Kotiin on jo rantautunut tonttuja ja joulun tunnelma on löydetty! Enää ei ole edes stressiä joululahjoista vaan kaikki on pohdittuna etukäteen. Joulukuu saa siis sujua jouluhuumaisesti lomaillessa ilman huonoa omaatuntoa. 😊

Kaikille näiden terveisten myötä ihanaa viikonloppua!

♥: Terhimaria