keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Extempore

Keskellä viikkoa on hyvä avata ajatuksia ja kuluneita päiviä. Mun lomamood ja kadoksissa ollut fiilis ovat alkaneet löytyä! Tänään annan itselleni kuitenkin hetken ja käyn avauttamassa jumiutunutta selkääni. Eilisen istuminen ei tehnyt hyvää, mutta edelleen kävelen enkä ole tarvinnut vahvempia särkylääkkeitä! Malja onnistumiselle.

Viikonloppu oli ja meni. Oikeastaan koko ensimmäinen lomaviikko oli ja meni. Tällä viikolla olen jo ehtinyt saada kunnolla fiiliksestä kiinni eikä sadekaan ole tätä fiilistä lannistanut! Jo eletystä lomaviikosta jäi mieleen ensimmäinen jokilaiva-reissu, Ainon kanssa tehdyt lenkit, kummityttö ja ystävät. Kyllä, kesäni on alkanut ja tästä tämä todella lähtee rullaamaan!
Aino.
Eilen ollut sateinen tiistai vietettiin pikkuveljen ja nuorimman siskon kanssa. Jo maanantaina suunnattiin nuorimman kanssa äidin luokse ja jäätiin oikein yökylään. Ihan extempore. Aamupäivällä odotti lähtö Helsinkiin, jonne kuitenkin matkattiin bussilla. Autossani on melko huonot renkaat (se oli hyvä tekosyy, koska en millään jaksanut ajaa) eikä sadekelissä ajelu kuulu muutoinkaan suosikkeihini. Aino sai siis viettää rauhallisen palautumispäivän kotona yökyläreissun jälkeen. :)

Olihan tällä extempore-matkalla myös tarkoitus - hakea veljen puhelin, joka lauantaina jatkoi matkaansa ilman veljeä Helsinkiin asti. Velipoikahan jäi bussin kyydistä jo Raumalla.. Ainakin kesän lista etenee omalta osaltani, kun näitä sattumuksia meille näyttää sattuvan. Reissu oli onnistunut siinäkin mielessä, että löysin festariasuun sopivaa asustetta! Kannatti siis lähteä vaikka pikavisiitti olikin.
Mun kesän ensimmäiset festarit on siis tämän viikon loppupuolella. Olen odottanut tätä meininkiä kunnolla viimeisen viikon ja valmistautunut siihen ehkä hivenen kauemmin. On ihan mahtavaa, että saa lähteä hyvän ystävän kanssa sekoilemaan vieraalle paikkakunnalle! No ei ehkä sekoilemaan, mutta nauttimaan mahtavasta musiikista ja luomaan uusia muistoja talven pimeyttä kirkastamaan. Ihan kauheasti ei voi suunnitella, muuten menee kaikki penkin alle! Tai, niin yleensä käy.

Tajusin, että saan festaroida kaksi viikonloppua putkeen! Sitten onkin jo paluu arkeen ja työmaalle. On mulla ollut myös ikävä töihin, kun olen joutunut niin kauan olemaan sieltä poissa. Mutta tähän seikkaan ei takerruta vielä - lomaa on edelleen jäljellä monta päivää! Vielä aion ehtiä paneutua kalenterien koristeluun, uimiseen ja käyn myös istumassa piknikillä! 
Nyt oli paha paikka!
Olen maailman huonoin näissä kuvissa, mutta onnistuttiin siskon kanssa ottamaan muutama ihan onnistunutkin kuva. Mielestäni näistä huokuu eräänlainen onnellisuus ja ehkä jopa seesteisyys. Alan siis olla jo sinut sen kanssa, että sairasloma toi lisäkiloja jotka eivät päivässä katoa. Ollaan me Ainon kanssa liikuttu ja alkaa peruskunto palata tuttuihin uomiinsa. Tuntuu, että sairasloma vei minut niin fyysisesti kuin psyykkisestikin äärirajoille. Täältä on suunta ylöspäin ja totta puhuen, mun on hyvä näin. Kyllä, kaikkine kiloineni. #vaakakapina on ohjannut pois vaa'alta enkä ole siellä myöskään käynyt!

Jatkan tarinointia mahdollisesti vielä ennen festareita, mutta viimeistään alkuviikolla. :) Kesä on nyt!

♥: Terhimaria

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti