Nuuskamuikkunen

Muistan, kun muutin nykyiseen asuntooni, ajattelin etten muuta enää täältä pois. Nyt, kun asiat ovat jälleen saaneet uusia suuntia, tuntuu muuttaminen töiden perässä taas realistisemmalta. Olenhan tehnyt niin aiemminkin. Oman elämänsä Nuuskamuikkunen? Kyllä, sitä minä olen.

Tuntuu hankalalta asettua aloilleen jonnekin, kun ei ole varsinaista syytä jäädä paikalleen. Olisihan eri asia, jos mulla olisi perhe ja asuntolaina, mutta yhden ihmisen ja yhden koiran muodostama perhe ei pakota jäämään paikalleen. Olen tätä miettinyt viimeiset kaksi viikkoa. Tai oikeastaan siitä asti vakavasti, kun sain tietää työpestin tulevasta päätöksestä. Onhan mulla täällä ystävät ja sisko, mutta yhtä hyvin saan pidettyä yhteyttä ystäviin, sukulaisiin, äitiin ja muihin sisaruksiin, vaikka asun toisella paikkakunnalla kuin he. Jotenkin tällä hetkellä vallitseva tilanne vain suo lisää mahdollisuuksia ja avaa samalla uusia ovia. Olen kuullut, että maailma on auki sille, joka on valmis vastaanottamaan sen. Nyt ymmärrän sen tarkoituksen.

Vaikken ole lähdössä lomalle etelään, olo on kuin Nuuskamuikkusella. Minne seuraavaksi? Mikä ovi onkaan valmis aukeamaan? Onko vääriä ovia vai ovatko kaikki tähän astiset ovet vain kasvattaneet? Viimeisimpään tiedän jo vastauksen. Tiedätkö sinä?

"Jätin hiukset auki.

En meikannut,

en peittänyt kasvojani.

Olen tällainen,

minä, pieni ihminen.

Elän päivän kerrallaan,

samalla murehdin tulevaa.

Onko valoa tunnelin päässä,

paistaako risukasaan aurinko?

Opin tästä paljon,

kasvan alati.

Vielä herään aamuun,

jolloin tiedän.

Mä selvisin."

-Terhimaria

♥: Terhimaria